Kesän vaaroja ja vaivoja
Punkit
Suomessa yleisimmin tavattu puutiainen, Ixodes ricinus, on helposti paljaalla silmällä erotettava hämähäkkieläin, jolla on neljä raajaparia. Puutiainen pitää varjoisista ja vehmaista paikoista ja tarttuu ohi kulkevan eläimen karvoihin pyrkien kiinnittymään karvattomille ihoalueille ja ohuen ihon alueille kuten kainaloihin, varvasväleihin ja nivusalueelle. Se leikkaa suuosillaan ihoon reiän ja imee verta. Veriateria voi kestää päiviä ja aterioidessaan puutiainen voi levittää borrelioosia, ehrlichioosia tai anaplasmoosia aiheuttavia mikrobeja. Riski taudinaiheuttajien siirtymiselle on suurin 24–48 tuntia kiinnittymisen jälkeen. Punkit voivat kulkeutua lemmikkiemme turkissa myös sisälle koteihimme.
Punkkitartuntoja voi ehkäistä tarkastamalla lemmikin turkki päivittäin. Lisäksi luonnossa liikkuville koirille ja kissoille kannattaa antaa punkkeja tappava estolääkitys joko suun kautta annettavalla tablettivalmisteella, punkkipannalla tai iholle tiputettavilla lääkeaineilla. Osa iholle levitettävistä aineista ja punkkipannoista sisältää myös punkkikarkotteita. Iholle annettava lääkitys ja suun kautta annettavat lääkitys uusitaan 4-12 viikon välein valmisteesta riippuen. Punkkipantojen vaikutus kestää 6-8 kuukautta. Muista, että permetriiniä sisältävä lääke on hengenvaarallinen kissalle. Älä laiminlyö eläimen punkkitarkastusta, vaikka se olisikin estolääkityksellä.
Kun löydät iholle kiinnittyneen puutiaisen, älä purista sitä tai vain vedä sitä irti. Punkki kannattaa irrottaa punkkien irrotukseen suunnitellulla koukulla tai punkkipihdeillä kiertävällä liikkeellä pitäen kiinni aivan ihon rajalta punkin pääosista. Älä purista punkin sisältöä ihon sisälle. Punkin suuosia saattaa jäädä ihon sisälle, mutta siitä ei ole vaaraa koiralle tai kissalle. Punkin sylki aiheuttaa lähes aina paikallista ärsytystä puremakohdassa. Jos punkin puremakohta alkaa voimakkaasti turvottaa ja erittää, kannattaa sitä käydä näyttämässä eläinlääkärillä.
Lue lisää punkkien torjunnasta »
Kyyn purema
Useimmiten kohtaaminen kyyn kanssa tapahtuu lenkillä hakkuuaukeilla, peltojen ja soiden reuna-alueilla tai kallioilla. Talojen pihapiiriin kyitä houkuttelee ravinto. Kuivina kesinä pihanurmen ja kasvimaan kastelu houkuttelee sammakoita, joiden perässä tulevat kyyt. Pienjyrsijöille mieleisiä ravintopaikkoja kannattaa pihapiirissä välttää. Kyyt majailevat mielellään suojaisissa paikoissa kuten pensaikoissa, risukoissa ja romukasoissa.
Käärme ei yllä puremaan kovinkaan korkealle, joten omistajalla on hyvä olla saappaat. Vaistomainen suojautumismekanismi kyylle on pysähtyminen liikkumattomaksi ja tiheässä maastossa kyyn huomaa usein vasta lähietäisyydeltä. Kyynpureman voi välttää astumalla rauhallisesti pari askelta taaksepäin ja kutsumalla koiran rauhallisesti luokse (tämä ei ole helppoa ja tilannetta kannattaa harjoitella mielessä etukäteen). Liian nopea liike voi säikäyttää käärmeen puremaan. Käärmettä voi tarvittaessa myös ohjailla pitkällä kepillä.
Kyy saalistaa noin viikon välein ja myrkkyrauhasen uudelleen täyttyminen kestää noin viisi vuorokautta. Jopa kolmasosa kyynpuremista on vaarattomia, kyyn käytettyä juuri myrkkynsä saaliseläimeen. Nuoren kyyn purema on yleensä vaarallisempi kuin vanhemman, koska nuoret kyyt eivät pysty säännöstelemään myrkkyrauhasen annostelua.
Kyynmyrkyssä voi olla yli 20 aktiivista mm. verenkiertoelimistöön, hyytymisjärjestelmään, maksaan, munuaisiin, ruuansulatuskanavaan vaikuttavaa ainetta. Myrkkyseos on aina erilainen. Jos puremaa ei nähdä, voi tätä vahvasti epäillä, jos lemmikille kehittyy nopeasti massiivinen kivulias turvotus alue. Myrkyn maksimiteho saavutetaan noin kahdessa tunnissa. Raajojen puremat ovat vaarallisempia kuin pään ja kaulan alueen, koska liike pumppaa näillä alueilla myrkyn nopeasti elimistöön. Noin neljä prosenttia kyyn pureman saaneista lemmikeistä menehtyy.
Jos kyyn nähdään purevan, tulee lemmikki pitää mahdollisimman liikkumattomana myrkyn leviämisen hidastamiseksi. Jos lemmikin koko sen sallii, niin se kannattaa kantaa kotiin tai autolle. Pureman saanut eläin tulee aina viedä välittömästi eläinlääkäriin jatkohoitoon. Nykyisten hoitosuositusten mukaan kyynpuremaa hoidetaan nestehoidolla ja opioidi-kipulääkkeillä. “Kyytabletteja” ei tule antaa, koska ne lisäävät entisestään riskiä munuaisvaurioille. Vastamyrkkyäkin on saatavilla osalla eläinlääkäriasemista. Ohjaamme kyynpureman saaneet oireilevat potilaat usein sairaalahoitoon, koska neste- ja kivunhoitoa tarvitaan 1-2 vuorokauden ajan.
Kyiden on todettu vähentävän alueella punkkien määrää, koska ne pitävät kurissa pienjyrsijäkantaa, joka toimisi isäntinä punkin kehitysmuodoille. Kyy on Suomessa rauhoitettu, joten sitä ei saa tappaa. Jos käärme on asettunut pihapiiriin, sen voi siirtää. Kyyn reviiri on n. 1,5 km, joten jos sen siirtää 2 km:n päähän, se ei todennäköisesti palaa.
Hyönteisten pistot
Hyönteisten pistot tai paarman puraisu saattavat aiheuttaa koirankin iholle punaisen, joskus kipeän tai kutisevan paukaman. Mehiläisen pistosta pistokohtaan jää mehiläisen pistin, minkä voi varovasti poistaa. Pistokohtaa voi hautoa viileällä kääreellä ja koiraa on hyvä estää raapimasta tai nuolemasta pistokohtaa. Usein mehiläisten, kimalaisten tai ampiaisten pistoihin liittyvä turvotus on koiralla vähäistä ja turvotus laskee nopeasti ilman lääkitystäkin. Suun tai nielun alueelle osuneeseen pistoon liittyvä turvotus saattaa ahtauttaa hengitysteitä ja vaikeuttaa hengittämistä. Jos epäilet mehiläisen, ampiaisen tai kimalaisen pistäneen koiraasi suun tai nielun alueelle tai pistokohtaa on kivulias, koiralle voi jo kotona antaa nopeasti vaikuttavaa, lyhytvaikutteista kortisonia (hydrokortisoni) 1 tabletti/10kg ja suurelle koiralle enintään 3 tablettia.
Lämpöhalvaus
Lämpöhalvauksessa koiran tai kissan kehon lämpötila on noussut 41-43C:n ja liiallinen lämpö alkaa aiheuttaa kudosvaurioita elimistössä. Lämpöhalvaus voi vaurioittaa munuaisia, ruoansulatuskanavaa, maksaa ja aivoja. Ruoansulatuskanavan vauriot näkyvät verisenä ripulina. Bakteereja voi joutua vaurioituneen suoliston pinnan kautta verenkiertoon, ja aiheuttaa verenmyrkytyksen. Munuaisvauriot johtavat virtsan erityksen vähentymiseen tai loppumiseen. Pidempiaikainen, yli 43 C:n lämpö aivoissa johtaa peruuttamattomaan aivosolujen kuolemiseen. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähätys, voimattomuus ja joskus myös hengitysvaikeudet. Lämpöhalvaukseen voi liittyä myös kouristelua, oksentelua ja levotonta käytöstä.
Ylipaino, lyhytkuonoisuus, sydämen ja hengitysteiden sekä keskushermoston sairaudet vähentävät kehon mahdollisuuksia säädellä ja poistaa lämpöä, ja siten altistavat lämpöhalvaukselle. Hyvin nuoret ja hyvin vanhat koirat ja kissat ovat myös herkempiä sairastumaan lämpöhalvaukseen. Urheilu-ja työkoirille tulisi antaa viikosta kolmeen viikkoon aikaa sopeutua helteisiin vähentämällä fyysistä harjoittelua. Puuhakkaiden koirien liikkumista tulee rajoittaa kuumaan aikaan, koska koiran omaan arviointikykyyn ei voi luottaa ja koira voi saada lämpöhalvaukseen esimerkiksi palloa toistuvasti hakemalla. Ulkopuoliset tekijät, kuten juomaveden vähyys, korkea ilman kosteus ja huono ilmanvaihto altistavat lämpöhalvaukselle. Lisäksi kehon lämpöä lisäävät tilat, kuten liikunta, kuume, kilpirauhasen liikatoiminta ja kouristuskohtaukset, altistavat kehon liialle lämmönnousulle.
Koiraa ei tule jättää autoon valvomassa aurinkoisena päivänä tai helteellä. Ilmastoinnin takia auto tuntuu mukavan viileältä ja arviointivirheitä voi sattua helposti. Lämpötila nousee 29 asteisena hellepäivänä auton sisällä kymmenessä minuutissa 39 asteeseen ja kahdessakymmenessä minuutissa jo 50 asteeseen. Useammankaan ikkunan raollaan jättäminen ei hidasta lämpötilan nousua.
Liiallinen lämpö täytyy saada poistettua kehosta. Normaalisti lämpöä poistuu kehosta ihon pintaverisuonien laajentumisen avulla, sekä lisäämällä sydämen pumppausvoimaa ja –tiheyttä (sydämen syke nousee). Ihminen voi haihduttaa lämpöä kehosta hikoilemalla. Koirilla on hikirauhasia lähinnä vain tassujen pohjissa ja ne voivat haihduttaa lämpöä pääasiassa vain läähättämällä. Kissat vaikuttaisivat kärsivän lämpöhalvauksesta harvemmin kuin koirat, mutta kissoja kuljetetaan harvemmin mukana kuumassa autossa. Lämpöhalvaus vaatii eläinlääkärin hoitoa. Ensisijainen päämäärä on elimistön lämpötilan lasku, mikä voidaan aloittaa jo kotona ja jatkaa matkalla eläinlääkäriin. Koira kastellaan viileällä vedellä ja matkan ajaksi voi laittaa viileitä, märkiä pyyhkeitä koiran pään, kaulan, kainaloiden, nivusten ja mahan ympärille. Koiran lämpöä on hyvä mitata 10 minuutin välein, koska viilennys on lopetettava, kun ruumiinlämpö on laskenut 39.5 asteeseen. Kylmää vettä tai jääpaloja ei viilennykseen saa käyttää, sillä ne johtavat pintaverisuonien supistumiseen ja lämmönhaihtumisen estymiseen. Eläinlääkäri jatkaa tarvittaessa eläimen viilentämistä sekä aloittaa suonensisäisen nesteytyksen. Usein tutkitaan myös verinäytteitä sisäelinvaurioiden sekä veren hyytymishäiriöiden poissulkemiseksi.
Sinilevä
Pääsääntöisesti ihmisille haitalliset levät ovat haitallisia myös eläimille. Sinilevä voi näkyä vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiutaleina ja suurempina esiintyminä paksumpana, vihertävänä massana rantavedessä. Sinilevä ei jää keppiin roikkumaan kuten isokokoisemmat levät. Sinilevää sisältävä vesi voi ärsyttää uimarikoiran ihoa ja silmiä. Iho voi alkaa punoittaa ja kutista ja silmät vuotavat tai rähmivät ja silmien sidekalvot turvottavat ja punoittavat. Nieltynä sinilevä voi aiheuttaa pahoinvointia, maksavaurioita tai hermostollisia vaurioita, jopa kuoleman. Erityistä vasta-ainetta sinilevän myrkylle ei ole, vaan sinilevämyrkytystä voidaan hoitaa vain oireiden mukaisesti. Jos epäilet vedessä olevan sinilevää, älä päästä koiraasi veteen kahlaamaan tai uimaan, äläkä anna sen juoda epäilyttävää vettä. Jos koirasi on jo kastellut itsensä sinilevävedellä, huuhtele koirasi turkki huolellisesti juoksevalla vedellä. Jos koirasi on juonut sinilevää sisältävää vettä tai sille tulee iho- tai silmäoireita sinilevää sisältävästä vedestä, ota yhteys eläinlääkäriin.
Vesihäntä
Tyypillinen potilas on edellisenä päivänä kylmässä vedessä uinut tai metsästysreissussa päivää tai kahta aikaisemmin ollut koira. Heti liikunnan jälkeen koira on normaali, mutta muutamassa päivässä häntä on hyvin kivulias ja roikkuu. Häntä voi olla myös tyvestä normaali roikkuen loppuosastaan velttona. Koska häntä on mukana tasapainon säätelyssä, voi ylösnouseminen olla hankalampaa ja kivun takia koiran on vaikeaa löytää hyvää asentoa. Lähes kaikkien potilaiden oireiden alkamisen taustalta löytyy kylmä ilma tai vesi sekä raju liikunta. Liikuntaan tottumattomat koirat ovat suuremmassa riskissä. Labradorinnoutaja on hyvin tyypillinen potilas, mutta mikä tahansa hännällinen rotu voi oireilla.
Vesihännän muodostumista selitetään lihasaitio-oireyhtymällä, jossa hännän lihasryhmä turpoaa rasituksesta johtuen. Lihasta ympäröivä kalvo ja luu eivät anna myöden, jolloin lihasaitiossa paine nousee ja lihasten verenkierto huononee. Ihmisillä erityisesti pitkänmatkanjuoksijoilla kuvattava "penikkatauti" on vesihännän kaltainen.
Hännän murtuma on oireiltaan hyvin samanlainen ja eläinlääkärin on hyvä aina tarkastaa tilanne. Oireiden toistuessa helposti, taustalla voi olla myös välilevytyrä, hännän nikamien rakenteellinen muutos tai nivelrikko ja jatkoselvittely on tarpeen. Muita syitä hännän roikuttamiseen voivat olla anaalirauhasten täyttyminen tai tulehdus, eturauhasvaivat ja selän kiputilat.
Hoitona vesihännässä on lepo sekä tulehduskipulääkitys ja oireet helpottavat viikon sisällä.
